maanantai 16. toukokuuta 2011

yks kaikkea eli Marian kolmonen

ANGEL EYES

Kävin viime vuoden puolella teksasilaisen Midlaken keikalla Helsingin Tavastialla. Lämppäämässä oli eräs herra John Grant, aikaisemmin tuttu The Czars bändistä. Ja kylläpä lämpesinkin, niin, että joka kerta, kun herran samenttinen ääni kajahtaa kuulokkeistani, sydämeni sulaa, mieleni lepää ja aika ajoittain leijuu melankolian rajalla. Viime aikoina olen kuunnellut The Czarsin versiota Abban "Angel Eyes" -biisistä. Se löytynee täältä ja originaali täältä.


ISÄN FARKKUPAITA

Kaivoin tuossa taannoin isän vaatekaappia ja sieltä löytyi ihana, kulunut Marlboro Classics farkkupaita. Elämän pieniä iloja.


KIRJEKAMU

Sitten lapsuusvuosien en ole kirjoitellut kenenkään kanssa, siis ihan oikeita kirjeitä. No tässä taannoin löysin itselleni kirjekaverin, ystävän jonka tapasin sattumalta Chiang Maissa, Thaimaassa, nettikahvilassa. Toimittaja kun on, niin istui vieressäni hiljaa ja työsti artikkelia Burman juntasta ja minä taas puolestani luonnollisesti kälätin kovaäänisesti Skypessä, pakkohan siitä oli syntyä keskustelu. No, neljä vuotta myöhemmin on selvinnyt, että uusiseelantilainen ystäväni rakastaa Muumeja ja Astrid Lindgreniä ja jaamme kaipuun käsin kirjoitettuja kirjeitä kohtaan. Kaikki alkoi kortista, joka saapui Hondurasista tuossa parisen kuukautta sitten. Kyseinen nuori mies on muuten liftannut enemmän kuin yhden valtameren yli, mutta siitä ehkä lisää seuraavalla kerralla.


chiangmai1
Aurinko nousee taas, Chiang Mai / Thaimaa


Maria

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti