Jälkimuistelot Turkki

Reissun vika maa, väsymys oli jo melkoinen haahuillessamme ympäri Göremeä etsien hostiamme, Ethemiä.



Kappadokia kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon, eikä syyttä.





Istanbulissa asuu kolmetoista miljoonaa ihmistä ja sen kyllä huomasi. Hostin löytäminen ei ollut laisinkaan helppoa...

Lähtemisen keveydestä

Muistan sen hetken, kun tajusin lähtemisen yksinkertaisuuden. Kymmenen vuotta sitten lukion päättäneenä muutin kotikaupungista Helsinkiin opiskelemaan. Oli heinäkuun loppu ja minulla oli liikaa päällä. Ensimmäistä kertaa juna-aseman tiskillä ostin, vahvalla Itä-Suomen murteella, pelkän menolipun. Seisoin asemalaiturilla mankka toisessa, jukkapalmu toisessa kädessä ja ihmettelin lähtemisen helppoutta; sen kun ilmoittaa minne haluaa mennä, astuu kulkupelin kyytiin ja vilkuttaa saattajille.

Vuosia myöhemmin läpikävin samansuuntaisia ajatuksia Andalusiassa. Kolmen viikon roadtripillä vietin ainoana ajokortittomana tunteja vuokra-auton takapenkillä uimapatjan kyljessä ja tuijotin haltioituneena karuja vuoria ja hoikkavartisia, valkeita tuulimyllyjä. Lonely Planet suttaantui alati vaihtuvista suunnitelmista ja vuoroaamuin joku porukasta kömpi hostellin respaan mumisemaan: "Una noche mas". Ajattelin, että kyse on valinnoista, ei mistään sen kummemmasta. Sitä voi joko jäädä tai lähteä, aina pään päälle löytyy katto, aina tie vie jonnekin.

Matkustamisen ei silti täydy olla pelkästään yksinkertaista, vaikka lähteminen filosofialtaan sitä olisikin. Tunnen vastenmielisyyttä lukiessani matkareportaaseja, joista on kiillotettu pois kaikki se päivittäinen kömpelyys, joista reissaaminen koostuu. Reissaaminen on myös ongelmia ja niiden ratkaisuja. Hutilyöntejä ja ylimitotettuja tunnereaktioita. Pakettiin kuuluu se, että etsii öisessä kaupungissa kartta täristen majapaikkaa ja pelkää autioilla kaduilla omien kenkien kiviseinistä kimpoilevaa kopinaa. Tai se, että paikallinen kauppias viilaa linssiin 6-0. Hyvin todennäköisesti tulee myös riideltyä matkakumppanin kanssa, podettua ankaraa syyllisyyttä länsimaalaisuudestaan ja/tai stressattua bussista myöhästymisestä aivan liikaa. Sellaista se on. Elämä on elämää kaikkialla, myös matkalla.

Lauantaina alkava Mustanmeren turnee tulee väistämättä sisältämään ylä-ja alamäkiä. Sisällä kytee miellyttävä polte. Jännittää, miten ihmiset suhtautuvat kameroihin ja säilyvätkö ne tallessa? Onko Delta Dunariilla suuria hämähäkkejä? Kestävätkö polvet rinkan painoa? Miten päättyy Istanbuliin järjestetty Suomi-Turkki jalkapallo-ottelu? Miten on mahdollista omaksua bulgarialainen tapa nyökätä "ei":n merkiksi ja pudistaa päätään tarkoittaessaan "kyllä"? Miltä tuntuu leijua kuumailmapallossa Kappadokian yllä?
Suunnitelmat tulevat muuttumaan useasti, säätöä piisaa. Kiperät tilanteet ratkotaan kolikkoa heittämällä. Lähtemisessä itsessään ei kuitenkaan ole mitään sen kummempaa, kuin ehtiä huomisaamun 615:een. Ja aina pitää muistaa vilkuttaa saattajille.




Lotta

Kesäkuun reissunsuunnittelua

Tämän kevään aikana on tullut vietettyä päivä jos toinenkin koneen ääressä miettien tulevan kesän matkareittiä. Suunnitelmat elävät, reitti on muuttunut moneen kertaan ja oikeastaan lopullisen matkareitin tietää vasta matkan jälkeen. Suunnitelmissamme on siis tehdä Mustanmeren kierros ja olemme varanneet aikaa matkalle kuukauden verran. Lähtöpiste on Bulgarian Sofia ja päätepisteenä on Istanbul Turkissa ja meri kierretään kellon suuntaan. Kulkuvälineinä ovat pääsääntöisesti junat ja bussit.

Tämä suunnitteluvaihe on sinänsä haastava, koska matkakuume kasvaa ja tekee mieli päästä jo nyt reissuun. Odotan jo malttamattomana junassa istumista ja ikkunasta ohikiitävien maisemien katsomista. Kiskojen kolinaa ja junan etenemisen mukanaan tuomaa huumaavaa vapauden tunnetta. Tunnetta siitä että on matkalla, nimenomaan tässä ja nyt. Odotan näkemiämme uusia kaupunkeja, futiksen peluuta niiden helteisissä puistoissa, uusia tuoksuja ja -makuja, uneliaiden pienten kylien elämänmenon seuraamista, aamuvarhaisella raakkuvan kukon kiekaisuja, lippujen säätöä, ruoan tilaamista listasta, josta ei ymmärrä yhtään mitään ja huvittenuisuutta siitä, että saikin kovassa suolaisen ruoan himossa vohveleita hillolla.

Mutta mikä hienointa tulevalla reissulla, niin hotellit ja hostellit ovat boikotissa ja yövymme paikallisten ihmisten kotona eli siis sohvasurffaamme paikasta toiseen. Vaikka olen monen sohvalla öitäni nukkunut niin koskaan en ole matkustanut niin, että sohvasurffaan paikasta toiseen. Uskon sen tuovan mukanaan aivan uuden perspektiivin koko matkalle ja yhdessä majoittajan kanssa viettämämme aika opettaa varmasti paikallisesta elämänmenosta paljon. Minusta on äärimmäisen hienoa ihmisten välistä yhteistyötä se, että ihmiset, jotka eivät tunne toisiaan ennalta, ovat valmiita kohtaamaan toisensa, avaamaan kotiensa ovet ja antamaan majapaikan. Ja sama vice versa. Mi casa es tu casa.


Asku