Lähtemisen keveydestä

Muistan sen hetken, kun tajusin lähtemisen yksinkertaisuuden. Kymmenen vuotta sitten lukion päättäneenä muutin kotikaupungista Helsinkiin opiskelemaan. Oli heinäkuun loppu ja minulla oli liikaa päällä. Ensimmäistä kertaa juna-aseman tiskillä ostin, vahvalla Itä-Suomen murteella, pelkän menolipun. Seisoin asemalaiturilla mankka toisessa, jukkapalmu toisessa kädessä ja ihmettelin lähtemisen helppoutta; sen kun ilmoittaa minne haluaa mennä, astuu kulkupelin kyytiin ja vilkuttaa saattajille.

Vuosia myöhemmin läpikävin samansuuntaisia ajatuksia Andalusiassa. Kolmen viikon roadtripillä vietin ainoana ajokortittomana tunteja vuokra-auton takapenkillä uimapatjan kyljessä ja tuijotin haltioituneena karuja vuoria ja hoikkavartisia, valkeita tuulimyllyjä. Lonely Planet suttaantui alati vaihtuvista suunnitelmista ja vuoroaamuin joku porukasta kömpi hostellin respaan mumisemaan: "Una noche mas". Ajattelin, että kyse on valinnoista, ei mistään sen kummemmasta. Sitä voi joko jäädä tai lähteä, aina pään päälle löytyy katto, aina tie vie jonnekin.

Matkustamisen ei silti täydy olla pelkästään yksinkertaista, vaikka lähteminen filosofialtaan sitä olisikin. Tunnen vastenmielisyyttä lukiessani matkareportaaseja, joista on kiillotettu pois kaikki se päivittäinen kömpelyys, joista reissaaminen koostuu. Reissaaminen on myös ongelmia ja niiden ratkaisuja. Hutilyöntejä ja ylimitotettuja tunnereaktioita. Pakettiin kuuluu se, että etsii öisessä kaupungissa kartta täristen majapaikkaa ja pelkää autioilla kaduilla omien kenkien kiviseinistä kimpoilevaa kopinaa. Tai se, että paikallinen kauppias viilaa linssiin 6-0. Hyvin todennäköisesti tulee myös riideltyä matkakumppanin kanssa, podettua ankaraa syyllisyyttä länsimaalaisuudestaan ja/tai stressattua bussista myöhästymisestä aivan liikaa. Sellaista se on. Elämä on elämää kaikkialla, myös matkalla.

Lauantaina alkava Mustanmeren turnee tulee väistämättä sisältämään ylä-ja alamäkiä. Sisällä kytee miellyttävä polte. Jännittää, miten ihmiset suhtautuvat kameroihin ja säilyvätkö ne tallessa? Onko Delta Dunariilla suuria hämähäkkejä? Kestävätkö polvet rinkan painoa? Miten päättyy Istanbuliin järjestetty Suomi-Turkki jalkapallo-ottelu? Miten on mahdollista omaksua bulgarialainen tapa nyökätä "ei":n merkiksi ja pudistaa päätään tarkoittaessaan "kyllä"? Miltä tuntuu leijua kuumailmapallossa Kappadokian yllä?
Suunnitelmat tulevat muuttumaan useasti, säätöä piisaa. Kiperät tilanteet ratkotaan kolikkoa heittämällä. Lähtemisessä itsessään ei kuitenkaan ole mitään sen kummempaa, kuin ehtiä huomisaamun 615:een. Ja aina pitää muistaa vilkuttaa saattajille.




Lotta