tiistai 7. kesäkuuta 2011

Polsko Kosovo, Bulgaria

Läpeensä hyvä olo maaseudun rauhassa. Päivän kuumin hetki on taittumassa alkuillan lämmöksi, jossain kaukana viheltää junan pilli. Miroslavin perheessä päivän suurin tapahtuma oli koiranpennun saapuminen talouteen. Rakia-pulloon naapurissa vaihdettu rotankokoinen tulokas kusaisi alkutekijöikseen päälleni, mutta varastaa silti sydämiä. Idyllisen tilanteen tahrasi ainoastaan allekirjoittaneen erhe kutsua koiranpentua kielivirheen vuoksi "maksulliseksi naiseksi", joka sai Nora-tytön alahuulen hetkeki väpättämään. Tilanne saatiin kuitenkin selvitettyä, enkä usko traumoja jääneen.

Vehreiden kukkuloiden sylissä lepäävä 1800:n asukkaan Polsko Kosovo on täynnä mitä sydämellisimpiä persoonia. Viiksekäs herra on maalannut oman kuvansa hevosvaunujensa kylkeen. Pienin koskaan näkemäni traktori röhisee ohi vetäen perässään vaunua, joka on lastattu täyteen kuokat selässään hytkyviä mummoja. Kulkukoiria on kaikkialla ja toisensa ohittaessaan ne vaihtavat viheliäisiä katseita. Aasit seisovat tienvarsilla yhtä paikallaan kuin ilma.

Kaupunkielämän jälkeen mukautuminen pikkukylän rytmiin vei päivän. Eilisilta meni pysähtyneisyyteen totutellessa, tämä päivä siitä nauttiessa. Olo on kuin Kyllikki Villan matkakirjoissa. Niissä istutaan laivan hyteissä päiviä, seurataan valon vaihtumista, nukahdetaan ja herätään, otetaan hörppy konjakkia ja horjahdetaan silloin tällöin aaltojen voimasta. Täällä aurinko kiertää perunapellon päästä päähän ja siinä se ilta sitten onkin.

Huomenna vuorossa on Bukarest. Juna/bussimatka sinne tulee viemään lukuisia ekstratunteja. Asku johtaa ginirommissa 1-0, eli meikäläisellä viivästyksistä riippuen 3-6 tuntia aikaa korjata tilanne.



Lotta

3 kommenttia:

  1. Mikä on maksullinen nainen paikallisella kielellä? Ja mitä yritit sanoa? :)

    VastaaPoista
  2. Voi miten teillä on siellä ihanaa!

    VastaaPoista
  3. Koira lausutaan bulgariaksi kutcha, maksullinen nainen kutchka..ansa, johon on helppo haksahtaa.

    VastaaPoista