Matkareitillä kuohuu

Elämme hengästyttäviä aikoja.

Ajattelevatkohan kaikki ihmiset omasta ajastaan noin vai ovatko kaikki ajat jollain tavalla yhtä hengästyttäviä?
Oli niin tai näin, tulevan matkareitin maiden uutisvirtaa seuratessa ei voi välttyä ajatukselta, että vaaroja lymyää kaikkialla.

Eteläitalialaisessa Brindisin kaupungissa 16-vuotias tyttö kuoli pari viikkoa sitten ammattioppilaitokseen tehdyssä pommi-iskussa, Albaniassa ei televisioitu Euroviisujen ensimmäistä semifinaalilähetystä, vaan surtiin 12:sta bussionnettomuudessa menehtynyttä yliopisto-opiskelijaa, Kreikan vaalit pidetään 17. kesäkuuta eli päivä sieltä poistumisemme jälkeen (saa nähdä savuavatko autonrenkaat), Syyrian levottomuudet näkyvät Beirutissa, katutaisteluina (mikä tosin ei estänyt George Michaelia pilettämästä siellä männä viikkoa), Jordaniassa riehui hiekkamyrsky ja saa nähdä alkaako Kairon Tahirin aukio jälleen täyttyä Egyptin vaaliprosessin myötä.

Viime päivien karmivin tapaus sattui kuitenkin koti-Suomessa, Hyvinkäällä, jossa tarkka-ampuja päätti teloittaa baarista tulijoita.

Yhtä turvassa on siis kaikkialla ja ei-missään. Pelon väistyessä luottamuksen tieltä ihmiset voivat paremmin. Luottamusta puolestaan voi kasvattaa mm. kyläilemällä vieraissa kulttuureissa, nukkumalla heidän sohvillaan ja kuuntelemassa heidän tarinoitaan.

Sohvasurffaajat lähtevät tekemään tätä jälleen huomenna ja suosittelemme sitä erittäin lämpimästi kaikille muillekin.



Lotta

Jälkimuistelot Georgia

Maailmankuuluisin georgialainen on kaupungissa nimeltä Gori syntynyt Josif Stalin.

Hostimme Giorgi asui yhdessä Tbilisin vanhimmista taloista ja hänen asunnossaan oli tilaa useammallekin sohvasurffaajalle.

Georgian kieli on kauniin näköistä, mutta ei siitä mitään ymmärrä.

Jälkimuistelot Ukraina

Oi Odessa, sä helmi Mustanmeren... Teki hyvää olla vaihteeksi kaupungissa, mulla oli tukkakin päässyt rastoittumaan pyörittyämme ympäriinsä Itä-Euroopan maaseutuja. Tämänkertainen hostimme, Maksim, lupasikin viedä meidät virkistäytymisreissulle Odessan yöhön. Sitä ennen sohvaesittely:

Stereotyyppisesti ajatellaan että ukrainalaiset naiset ovat kauniita ja kävelevät korkeissa koroissa ja aika hyvin se myös pitää paikkansa. Myös Maksim, Miss Babylon 2011, ymmärtää naiskauneuden päälle. Lotta auttoi Maksimia ripsien laitossa.

Odessasta otimme yöjunan Jaltalle. Sohvasurffaaminen alkoi kuitenkin totaalisesti väsyttämään.

Kahden viikon matkustamisen jälkeen saimme toisen kerran kosketuksen Mustaanmereen. Biologit Kaihua ja Asikainen pohtivat meduusoiden elämää.

Georgian kolme kovinta petiä

1. Stalinin lapsuuden sänky

Ensimmäinen petikontakti Georgian kamaralla. Juhannusaaton kunniaksi hypistelimme alle neljävuotiaan diktaattorin makuusijaa ja totesimme pikku-Josefin viettäneen liian monia yksinäisiä, painajaistentäytteisiä öitä ja loppu on sitten historiaa.

2. Giorgin kissanpissapedit

Tbilisin yössä painoimme päämme Giorgin kissan tuhrimien liinavaatteiden väliin, mutta ummistuneiden silmien verkkokalvoilla tanssivat kaupungin 3D-suihkulähteet, valaistustaan muuttava silta ja majesteetillinen tv-torni, jonka välke saa Eiffel-tornin näyttämään hammastikulta.

3. Tbilisin toisella laidalla

Talossa, jonka parvekkeen läpi kasvoi viikunapuu ja jonka puutarhakeinussa haurasluinen isoisä suri edesmennyttä vaimoaan, nukuimme univelkoja pois tuntikaupalla. Vakoilimme vastapäisellä kukkulalla kohoavaa kasvottoman multimiljonäärin laboratoriota muistuttavaa palatsia ja jäystimme paistettua munakoisoa. A vot.

Nyt yöbussissa matkalla Kappadokiasta Istanbuliin. Göremen kylässä paikallisen räätälin luona vietetyt kaksi yötä nousevat kepeästi yöpaikkojen kärkikastiin, sen verran kauniisti soi iltaisin rumpu ja kaikui kaduilla moskeijoiden kutsu.



Lotta

Pieni pala Ukrainaa

Matka on ylittänyt puolivälinsä, viikonpäivät ja valuutat virtaavat sormien lomitse. Pääkopassa tapahtuu kummallisia oivaltamisia, kun liikkuminen ja pysähtyminen vaihtavat merkityksiä keskenään. Ihmisten sohvat vilisevät silmissä kuin puut junan ikkunassa, mutta jokainen kulkupelin kyytiin astuminen puolestaan tuntuu kuin kotiin palaisi.

Odessa otti meidät vastaan auringonlaskun aikaan kirkkojen kultaiset kupolit välkkyen. Söimme Maximin kodissa pastaa, joimme kuohuviintä ja seurasimme kuinka parikymmensenttisten piikkikorkokenkien nahkaremmit kiinnittyivät poikkeuksellisen sorjien miehen nilkkojen ympärille. Maaseutumatkailun jälkeen ilahduimme kaupungin sykkeestä ja tanssasimme hikipäissämme homoklubilla, jossa Maximin drag-show päättyi spagaattiin ja iltamme auringonnousuun.

Paheellisen elämän jälkeen kaahasimme Jaltalle, jota mantereen puolella reunustavat vehreinä kohoavat vuoret, merellä taas satapäiset meduusaparvet. Jaltan rantabulevardilla todistimme ihmiskunnan hedonismia täydellä volyymillään, mutta sen verran absurdeilla mausteilla, että ilmiöstä voi jopa nauttia. Sieltä löytyvät niin Maailman kahdeksan ihmettä mikrokoossa kuin "Ukrainan Lahjakkaimmat Lapset" tanssahtelemassa Lenin-patsaan juurella (jonka sormi herkeämättä osoittaa ylikansallisen hampurilaisketjun suuntaan), välkkyviä polkupyöriä, välkkyviä moottoriveneneitä, välkkyviin luomiväreihin sonnustautuneita naisia, chinchilloja, ennustajia, you name it.

Nyt Tbilisissä, Georgiassa, jossa näin alkuun hengähdämme hiukan. Lämmin kiitos Ukrainan hosteille Maximille ja Nadyalle!

P.S. Pari päivää sitten löysin Askulta rastan, joten täytynee freesaantua.



Lotta















Joona

Avoin kirje Bukarestille

Voi Bukarest minkä teit. Yritys suhtautua sinuun nimesi mukaisesti "nautinnon kaupunkina" kariutui hämmentäviin vastakohtaisuuksiin, joihin kaduillasi törmäsimme. Pohjimmiltasi olet varmasti miellyttävää seuraa ja omaat taatusti enemmän tasoja kuin mitä kahden päivän visiitillämme pystyimme havaitsemaan, mutta kanssasi viettämästämme ajasta jäi silti hämmentävä maku suuhun.

On todettava, että mielialasi muuttui useita kertoja päivässä. Iltapäivällä päätit olla säyseä ja luottamusta herättävä, annoit auringon paistaa puistoihin ja 100 vuotta vanhan talon pihalle, jossa majoituimme. Sohvissa et pihistellyt, vaan jaoit niitä kummallekin omamme ja kaupan päälle mitä mukavimman hostin. Houkuttelit kävelemään katujasi pitkin, joilla huokui latinalaisen amerikan henki ja joiden yllä sotkeutuivat kaaottiset sähköjohdot yhä monimutkaisimmille solmuille.

Illalla aloit yllättäen kuitenkin säikytellä. Näytit meille mitä kaikkea sinuun mahtuu aina liimaa nuuhkivista, hampaattomista mustalaismummoista ja katulapsista ihmisulosteiden reunustamiin joenvarsiin saakka. Annoit meidän kuulla tarinoita, joissa avoimista auton ikkunoista saa turpaansa ja joissa ostetaan aseita, eikä pelätä käyttää niitä. Melkein saimme pullosta päähämme ja jäimme kaasuttavien autojen alle. Yhtäkkiä kaduillasi tuntuivat vallitsevan viidakon lait.

Kaikki ei tietenkään ole sinun syytäsi, sinä et valitse ketä kätket helmoihisi. Ehkä kuvamme sinusta olisi erilainen, mikäli olisimme viettäneet aikamme toisenlaisessa seurassa. Varattuasi hostimme kokonaan itsellesi, tutkimme sinua hänen ystävänsä opastuksella. Kaikki oli aluksi mallillaan ja yhteinen sävel mitä duurivoittoisin, mutta sitten tapahtui valitettava käänne. Miksi et sinä hetkenä, jolloin istuimme mukavan ravintolan terassilla mehevän kala-aterian jälkeen, kääntänyt huomiotamme muualle? Jos olisit juuri silloin juoksuttanut eteemme joukon katusoittajia tai legendaarisia miehiä karhuineen, ei keskustelu olisi koskaan harhautunut väärille urille. Silloin emme olisi koskaan saaneet tietää seuralaisemme suvaitsemattomuudesta ja pahoittaneet mieltämme loppuvierailun ajaksi. Joskus on hyvä olla tietämättä toisesta ihmisestä kaikkea.

Lähetämme kaikesta huolimatta sinulle nyt lämpimät terveiset täältä Romanian maaseudulta, Tonavan suistoalueelta, jossa ensimmäistä kertaa kastoimme varpaamme Mustaanmereen. Nauramme hiekkateillä vastaan tallustaville lehmille, aaseille ja hevosille, jotka näyttävät päättävän kaikesta täällä päin. Uimme ja olemme onnellisia. Toivomme, että ailahtelevaisesta mielenlaadustasi huolimatta tulet saamaan paljon uusia ystäviä ja että pidät hyvää huolta Ralucasta ja hänen köyhistä naapureistaan.
Vastaustasi odotellen,



Lotta ja Asku

Polsko Kosovo, Bulgaria

Läpeensä hyvä olo maaseudun rauhassa. Päivän kuumin hetki on taittumassa alkuillan lämmöksi, jossain kaukana viheltää junan pilli. Miroslavin perheessä päivän suurin tapahtuma oli koiranpennun saapuminen talouteen. Rakia-pulloon naapurissa vaihdettu rotankokoinen tulokas kusaisi alkutekijöikseen päälleni, mutta varastaa silti sydämiä. Idyllisen tilanteen tahrasi ainoastaan allekirjoittaneen erhe kutsua koiranpentua kielivirheen vuoksi "maksulliseksi naiseksi", joka sai Nora-tytön alahuulen hetkeki väpättämään. Tilanne saatiin kuitenkin selvitettyä, enkä usko traumoja jääneen.

Vehreiden kukkuloiden sylissä lepäävä 1800:n asukkaan Polsko Kosovo on täynnä mitä sydämellisimpiä persoonia. Viiksekäs herra on maalannut oman kuvansa hevosvaunujensa kylkeen. Pienin koskaan näkemäni traktori röhisee ohi vetäen perässään vaunua, joka on lastattu täyteen kuokat selässään hytkyviä mummoja. Kulkukoiria on kaikkialla ja toisensa ohittaessaan ne vaihtavat viheliäisiä katseita. Aasit seisovat tienvarsilla yhtä paikallaan kuin ilma.

Kaupunkielämän jälkeen mukautuminen pikkukylän rytmiin vei päivän. Eilisilta meni pysähtyneisyyteen totutellessa, tämä päivä siitä nauttiessa. Olo on kuin Kyllikki Villan matkakirjoissa. Niissä istutaan laivan hyteissä päiviä, seurataan valon vaihtumista, nukahdetaan ja herätään, otetaan hörppy konjakkia ja horjahdetaan silloin tällöin aaltojen voimasta. Täällä aurinko kiertää perunapellon päästä päähän ja siinä se ilta sitten onkin.

Huomenna vuorossa on Bukarest. Juna/bussimatka sinne tulee viemään lukuisia ekstratunteja. Asku johtaa ginirommissa 1-0, eli meikäläisellä viivästyksistä riippuen 3-6 tuntia aikaa korjata tilanne.



Lotta

Lähtemisen keveydestä

Muistan sen hetken, kun tajusin lähtemisen yksinkertaisuuden. Kymmenen vuotta sitten lukion päättäneenä muutin kotikaupungista Helsinkiin opiskelemaan. Oli heinäkuun loppu ja minulla oli liikaa päällä. Ensimmäistä kertaa juna-aseman tiskillä ostin, vahvalla Itä-Suomen murteella, pelkän menolipun. Seisoin asemalaiturilla mankka toisessa, jukkapalmu toisessa kädessä ja ihmettelin lähtemisen helppoutta; sen kun ilmoittaa minne haluaa mennä, astuu kulkupelin kyytiin ja vilkuttaa saattajille.

Vuosia myöhemmin läpikävin samansuuntaisia ajatuksia Andalusiassa. Kolmen viikon roadtripillä vietin ainoana ajokortittomana tunteja vuokra-auton takapenkillä uimapatjan kyljessä ja tuijotin haltioituneena karuja vuoria ja hoikkavartisia, valkeita tuulimyllyjä. Lonely Planet suttaantui alati vaihtuvista suunnitelmista ja vuoroaamuin joku porukasta kömpi hostellin respaan mumisemaan: "Una noche mas". Ajattelin, että kyse on valinnoista, ei mistään sen kummemmasta. Sitä voi joko jäädä tai lähteä, aina pään päälle löytyy katto, aina tie vie jonnekin.

Matkustamisen ei silti täydy olla pelkästään yksinkertaista, vaikka lähteminen filosofialtaan sitä olisikin. Tunnen vastenmielisyyttä lukiessani matkareportaaseja, joista on kiillotettu pois kaikki se päivittäinen kömpelyys, joista reissaaminen koostuu. Reissaaminen on myös ongelmia ja niiden ratkaisuja. Hutilyöntejä ja ylimitotettuja tunnereaktioita. Pakettiin kuuluu se, että etsii öisessä kaupungissa kartta täristen majapaikkaa ja pelkää autioilla kaduilla omien kenkien kiviseinistä kimpoilevaa kopinaa. Tai se, että paikallinen kauppias viilaa linssiin 6-0. Hyvin todennäköisesti tulee myös riideltyä matkakumppanin kanssa, podettua ankaraa syyllisyyttä länsimaalaisuudestaan ja/tai stressattua bussista myöhästymisestä aivan liikaa. Sellaista se on. Elämä on elämää kaikkialla, myös matkalla.

Lauantaina alkava Mustanmeren turnee tulee väistämättä sisältämään ylä-ja alamäkiä. Sisällä kytee miellyttävä polte. Jännittää, miten ihmiset suhtautuvat kameroihin ja säilyvätkö ne tallessa? Onko Delta Dunariilla suuria hämähäkkejä? Kestävätkö polvet rinkan painoa? Miten päättyy Istanbuliin järjestetty Suomi-Turkki jalkapallo-ottelu? Miten on mahdollista omaksua bulgarialainen tapa nyökätä "ei":n merkiksi ja pudistaa päätään tarkoittaessaan "kyllä"? Miltä tuntuu leijua kuumailmapallossa Kappadokian yllä?
Suunnitelmat tulevat muuttumaan useasti, säätöä piisaa. Kiperät tilanteet ratkotaan kolikkoa heittämällä. Lähtemisessä itsessään ei kuitenkaan ole mitään sen kummempaa, kuin ehtiä huomisaamun 615:een. Ja aina pitää muistaa vilkuttaa saattajille.




Lotta

Sziasztok!

Kotiinpaluu on luksusta! Kuuden viikon reissun jälkeen oma futoni hellii selkärankaa ja suomalainen vesijohtovesi puolestaan makuhermoja. Vielä parin päivän ajan Helsingin rakennusten mataluus tuntuu korosteisen sympaattiselta, ruoka kaupassa kalliilta (mitä se onkin) ja paluu alkukesästä kevääseen puhtaasti aikamatkailulta. Hassua nähdä lehtien tulevan puihin kahdesti...there's a glitch in the matrix...
Hetken ehtii nukkua univelkoja pois oman kodin kultaisella laverilla, kunnes mennään taas. Kuukauden mittainen reissu Mustalle merelle starttaa kahden viikon päästä, valmistelut alkakoot.

Tässä jäähyväiset Budapestille kuvakollaasin muodossa, näkemiin ja kiitos kaloista!



Fogasházin pileet, ei vielä täyttä



Teatteritilaa siivotaan



Aamuöistä bar hoppingia, veli tuli kylään



Pyöräpooloa?



The hero square



Tonava



Maatuskameri Szentendressä



Gellert-vuoren valtaus


Lotta

Pako Budapestistä

Paikallisjuna rämisee pitkin Tonavan vartta ja junan avoimista ikkunoista puhaltaa sisään alkukesän tuuli. Juna on samainen peltipurkki, joka elokuussa kuljettaa juhlakansaa Unkarin kuuluisimmalle rockfestivaaleille, mutta näin toukokuussa puolityhjän vaunun penkeissä torkkuvat permanenttipäiset tädit ja ainoa Szigetin asemalta kuuluva musisointi lähtee heinikossa piileskelevästä sirkkaparvesta. Uneliasta. Hyvä päivä paeta kirskuvia cappuccino-koneita ja Budapestin ahtaita katuja.
Perillä Szentendren asemalaiturilla keuhkot kiittävät happirikkaasta ilmasta. Puulämmitteisten, punatiilikattoisten talojen piipuista karkaa ilmaan saunan tuoksu ja Tonavan mutka on tällä kohtaa tyyni kuin järvi. Tulee kotoisa ja turvallinen olo: tekee mieli onkia, rakentaa komposti tai tehdä jotain muuta yhtä suoraselkäistä. Sen sijaan istumme koko päivän Kavezó-ravintolan terassilla, joka on kuin pienen omakotitalon pihalla istuisi.





Muhkeaviiksinen ravintolanpitäjä Láci kiikuttaa meille palinkaa ja vilttejä viilenevään iltaan ja juicehiuksinen kanta-asiakas, jolla ei ilmeisesti ole äänihuulia, jututtaa meitä robottiäänellään se partakoneen tapainen poskessaan kiinni. Lepakoita vilisee silmäkulmassa, eikä mistään kanna liikenteen melua.

Ylle tippuu sellainen alkukesän ilta, joka pimetessään muistuttaa loppukesää ja kerjää pelaamaan kirkonrottaa tai vähintään vakoilemaan joitakuita. Kaupunkielämä tuntuu etäiseltä ja uuvuttavalta.
Huomaan unohtaneeni, että Eurooppa on paljon muutakin kuin matkakohdekaupunkinsa; se on tilaa niiden välissä. Budapestistä Helsinkiin löytyy monta tuhatta kilometriä kinttupolkuja ja viljapeltoja, kyliä ja soutuveneitä joenvarressa. Miksi en koskaan matkusta sinne?
"Eurooppa on autio", totesi eräs sen halki kävellyt joensuulaisnainen. Ei siellä kuulemma montaa sielua vastaan kävellyt.
Szentendressä vietetyn päivän jälkeen on erittäin helppo uskoa, että se pitää paikkaansa. Ja jos Eurooppa on autio, sen täytyy olla myös hiljainen.

Eurooppa on hiljainen. Ah. Siinä vasta miellyttävä ajatus.






Lotta

ME!

Jos et vielä tiennyt keitä olemme niin... nyt tiedät!



LOTTA



Joensuulainen pygmi liian ison rinkan alla, jonka tavoitteena on perustaa Euroopan laajuinen puistojalkapalloverkosto ja järjestää eksymisen MM-kisat. Rakastaa yöpyöräilyä uusissa kaupungeissa.



ASKU



Nakkilasta maailmalle aikoinaan kammennut sekä kotona, että mahdollisimman kaukana siitä viihtyvä ikuinen elämänseikkailija.



SISSI



Euroopan mannerta ristiin rastiin liftannut matkailun partisaani, jolle vieraat kulttuurit ovat sekä vapaa-aikaa että työtä. Keho Milanossa, sielu Sisiliassa, muisti Puolassa, sydän Nummelassa.



MARIA



Herttoniemen pallero, joka pakeni 19-vuotiaana Intiaan, jätti sinne sydämensä, haki sen kuitenkin takaisin ja on siitä lähtien jättänyt sen vaikka minne, vahingossa, luonnollisesti.

Budapest 2.5.2011

Viidettä viikkoa Budapestissä, väsynyt olo. Välillä kaikki on hankalaa, välillä kaunista.



Kotipiha Mester utcalla



Hankalaa on lukkojen ja avainten määrä. Kaupungissa, jossa Kristofin sanoin "varastetaan karvatkin nenästä", kaikki arvotavara kannattaa köyttää johonkin kiinni, mikäli sen mielii jatkossakin omistaa. Pyörän lukitsen päivittäin kymmeniä kertoja ja aina johonkin kiinteään elementtiin, kuten aitaan tai liikennemerkkiin. Liikennemerkkiä täytyy luonnollisesti ensin vähän nostella ja tarkistaa irtoaako se helposti, koska muuten lukitseminen on turhaa. Pyörän valot täytyy muistaa irrottaa ja laittaa reppuun, koska muutoin ne valaisevat pian jonkun toisen matkaa (ja hyvä tietysti, että valaisevat, sillä ilman vilkkuvaa takavaloa pyöräily Budapestin kaduilla on hengenvaarallista). Jo asuntoni ulko-ovessa on yksistään kolme lukkoa, jotka kuuliaisesti avaan ja lukitsen kämppikseni pyynnöstä joka kerta asuntoon tullessani tai sieltä poistuessani.



Kotiovi ja sen kolme lukkoa, mun ja Doran kengät



Teatterilla tapahtuva avain/lukkorumba on jo luku erikseen; loputon, päivittäin toistuva baletti, jonka koreografiaan kuuluu yhden ainoan avainnipun heittely kerroksesta toiseen, ovien taakse jääminen, ikkunoista lopulta kiipeäminen ja sen ikuisen kysymyksen esittäminen: "Anybody got the keys?"



Kata ja Fogasházin baari ennen esitystä



Asian toinen puoli on tietysti se, että onneksi on avaimet, joita etsiä. Kun pyörä rullaa keskiyöllä pitkin oranssein katuvaloin valaistua Ferenc Körutia ja ilmassa tuoksuu sateen jälkeen samalla tavalla raikkaalta ja kolealta kuin yläasteen pihalla kevätjuhlan aamuna, tärisee joka kadunkulmassa makuupussin sisässä ihmismytty, jonka "kodista" ei löydy ovea, jota avata. Joka ilta kurvaan yhden partaherran makuuhuoneen läpi, koska se on ainoa kohta, josta pyörälläni pääsen, ja joka kerta tekee mieli pyytää anteeksi reviirin rikkomista, mutta eihän toisen unta viitsi häiritä. Siinä ovat rinnakkain naistenvaateliikkeen näyteikkunan alla mehupurkki, reppu, kengät ja itse torkkuva mies, talo vailla seiniä ja ikkunoita. Ja heitä on täällä paljon, betonisella pedillä nukkuvia.



Fogashaz (ruin bar) ulkopuolelta, Akácfa utca 51. Pileitä, ug-taidetta, hyvä meno



Mikä sitten on kaunista? Vihanneskaupat. Suutelevat ihmiset. Csendes-baari. Váci utcalla myytävät lentäjänlakit (turistihelvetin ainoa elementti, jonka voisin harkita ostavani).Trumpetistit. Turorudi-patukat.Tilan tuntu Sankarien aukiolla. Ikkunasta pälyävät kissat, jotka näyttävät siltä kuin pitäisivät puhetta. Yksi on silti ylitse muiden; Tonava ja sen sillat, jokinäkymien aatelia. Kun aurinko vaipuu utuisena pallona Buda-kukkuloiden taa ja Vapaudenpatsas näyttää heittäytyvän vuorelta alas, on se näkymä vaurauteen katsomatta kaikille sama.



Lotta

Lotta ja 3 asiaa

THE NATIONALIN BOXER-levy

Parasta pyöräilymusiikkia Mester utcalta Akacfa utcalle. Vanha ystävä sanoi teinivuosina, ettei koskaan opettele hyvän levyn kappaleiden nimiä, koska siten levyssä säilyy tietty ennalta-arvaamattomuus. Olkoon vaikka kuinka yläastelogiikkaa, tämän levyn kohdalla olen pitänyt siitä kiinni.

RETIISIT

Unkarilaiset retiisit on ainoastaan raikkaita, ei liian kitkeriä. Teatteria vastapäätä on kauppahalli, jonka sisäpihalla ylimeikattu mummo katkoo retiisinipusta nuupahtaneet varret ja arvostaa tasa-rahaa.

IKÄVÄ

Matkustaminen olisi turhaa, jollei olisi ketään, jota kaivata.


Unkarista, Lotta

Pieniä hetkiä Unkarista

Lotan fiiliskuvia Unkarista, tarinoita myös pian! Hyvää alkavaa viikkoa!







kuvat Lotta