Pieni pala Ukrainaa

Matka on ylittänyt puolivälinsä, viikonpäivät ja valuutat virtaavat sormien lomitse. Pääkopassa tapahtuu kummallisia oivaltamisia, kun liikkuminen ja pysähtyminen vaihtavat merkityksiä keskenään. Ihmisten sohvat vilisevät silmissä kuin puut junan ikkunassa, mutta jokainen kulkupelin kyytiin astuminen puolestaan tuntuu kuin kotiin palaisi.

Odessa otti meidät vastaan auringonlaskun aikaan kirkkojen kultaiset kupolit välkkyen. Söimme Maximin kodissa pastaa, joimme kuohuviintä ja seurasimme kuinka parikymmensenttisten piikkikorkokenkien nahkaremmit kiinnittyivät poikkeuksellisen sorjien miehen nilkkojen ympärille. Maaseutumatkailun jälkeen ilahduimme kaupungin sykkeestä ja tanssasimme hikipäissämme homoklubilla, jossa Maximin drag-show päättyi spagaattiin ja iltamme auringonnousuun.

Paheellisen elämän jälkeen kaahasimme Jaltalle, jota mantereen puolella reunustavat vehreinä kohoavat vuoret, merellä taas satapäiset meduusaparvet. Jaltan rantabulevardilla todistimme ihmiskunnan hedonismia täydellä volyymillään, mutta sen verran absurdeilla mausteilla, että ilmiöstä voi jopa nauttia. Sieltä löytyvät niin Maailman kahdeksan ihmettä mikrokoossa kuin "Ukrainan Lahjakkaimmat Lapset" tanssahtelemassa Lenin-patsaan juurella (jonka sormi herkeämättä osoittaa ylikansallisen hampurilaisketjun suuntaan), välkkyviä polkupyöriä, välkkyviä moottoriveneneitä, välkkyviin luomiväreihin sonnustautuneita naisia, chinchilloja, ennustajia, you name it.

Nyt Tbilisissä, Georgiassa, jossa näin alkuun hengähdämme hiukan. Lämmin kiitos Ukrainan hosteille Maximille ja Nadyalle!

P.S. Pari päivää sitten löysin Askulta rastan, joten täytynee freesaantua.



Lotta















Joona