maanantai 2. toukokuuta 2011

Kesäkuun reissunsuunnittelua

Tämän kevään aikana on tullut vietettyä päivä jos toinenkin koneen ääressä miettien tulevan kesän matkareittiä. Suunnitelmat elävät, reitti on muuttunut moneen kertaan ja oikeastaan lopullisen matkareitin tietää vasta matkan jälkeen. Suunnitelmissamme on siis tehdä Mustanmeren kierros ja olemme varanneet aikaa matkalle kuukauden verran. Lähtöpiste on Bulgarian Sofia ja päätepisteenä on Istanbul Turkissa ja meri kierretään kellon suuntaan. Kulkuvälineinä ovat pääsääntöisesti junat ja bussit.

Tämä suunnitteluvaihe on sinänsä haastava, koska matkakuume kasvaa ja tekee mieli päästä jo nyt reissuun. Odotan jo malttamattomana junassa istumista ja ikkunasta ohikiitävien maisemien katsomista. Kiskojen kolinaa ja junan etenemisen mukanaan tuomaa huumaavaa vapauden tunnetta. Tunnetta siitä että on matkalla, nimenomaan tässä ja nyt. Odotan näkemiämme uusia kaupunkeja, futiksen peluuta niiden helteisissä puistoissa, uusia tuoksuja ja -makuja, uneliaiden pienten kylien elämänmenon seuraamista, aamuvarhaisella raakkuvan kukon kiekaisuja, lippujen säätöä, ruoan tilaamista listasta, josta ei ymmärrä yhtään mitään ja huvittenuisuutta siitä, että saikin kovassa suolaisen ruoan himossa vohveleita hillolla.

Mutta mikä hienointa tulevalla reissulla, niin hotellit ja hostellit ovat boikotissa ja yövymme paikallisten ihmisten kotona eli siis sohvasurffaamme paikasta toiseen. Vaikka olen monen sohvalla öitäni nukkunut niin koskaan en ole matkustanut niin, että sohvasurffaan paikasta toiseen. Uskon sen tuovan mukanaan aivan uuden perspektiivin koko matkalle ja yhdessä majoittajan kanssa viettämämme aika opettaa varmasti paikallisesta elämänmenosta paljon. Minusta on äärimmäisen hienoa ihmisten välistä yhteistyötä se, että ihmiset, jotka eivät tunne toisiaan ennalta, ovat valmiita kohtaamaan toisensa, avaamaan kotiensa ovet ja antamaan majapaikan. Ja sama vice versa. Mi casa es tu casa.


Asku

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti