Aavikolla käy kuhina, sillä beduiinit ovat kaikkialla. Juuri kun luulee ohittavansa sellaisen osan erämaata, jossa ei usko kenenkään asuvan, tien poskessa istuukin huivipäinen mies tai kokonainen perhe tai kauempana kohoaakin vuohenvillakattoinen beduiiniteltta tai tumma hahmo kulkee hiekan poikki paimentaen karjaansa. Vaikka beduiinielämä on kaiken kehityksen myötä modernisoitunut ja aasina toimii ennemmin Toyota, osa Jordanian nomadeista pitää edelleen perinteisestä elämäntyylistään kiinni ja jatkaa mm. keppien varaan sidotun, onton, maidolla täytetyn vuohenruumiin heiluttamista valmistaakseen "valkeasta kullastaan" juustoa.
Vietimme juhannusyön beduiiniluolassa, säkkipimeän aavikon yön keskellä katsellen skorpionien pelossa mieluiten ylöspäin taivaalle, kohti sitä uljaasti halkovaa Linnunrataa ja jutustelimme/väittelimme rastapäisen paluumuuttajabeduiini-isäntämme kanssa hänen kulttuuristaan ja projektimme aitoudesta.
Kokemamme arabivieraanvaraisuus on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen; yövyimme sitten luolassa tai Iraq Al-Amirin kylässä yli kymmenhenkisen perheen talossa, meitä kutsutaan ystäviksi ja meistä pidetään huolta. Ei ihme, että viime päivien yleisimmin kuultu sana on yksinkertaisesti: tervetuloa!
Lotta
Tuolla arabimaissa kannattaa taksikuskien ym. kanssa olla tiukkana ja hinnoista neuvotella ja sopia selkeästi.
VastaaPoistaOletteko kuitenkin tosiaan niin sinisilmäisiä ja suoraan sanottuna typeriä, että luulette hevoskuskien roudaavan hyväntekeväisyyttään turisteja Petrassa? Aika nöyryyttävää heittää kuskin kouraan joku pienin lantti. Hänen jälkikäteen pyytämä 5-6 dinaarin hinta ei ole mitenkään kohtuuton Petran hevoskyydistä. Hinnasta olisitte voineet neuvotella, ettekä kiukutella.
Mielestäni typerää ajatella että palkkioksi pitäisi riittää se, että blondi kiittää kaunisti, hymyilee ja räpyttelee silmiään.
Libanonin leima passissa
VastaaPoistaHei!
Miksi ilmoititte ohjelmassa virheellisesti, että Libanonin leima passissa tarkoittaisi sitä, ettei Israeliin pääse?
Täysin väärää tietoa. Itse ainakin olen matkustanut Libanonissa leimatulla passilla Israeliin. Myöskään missään virallisella tai epävirallisella nettisivulla ei asiaa esitetä kuten te sen esititte.
Kiitti hauskoista jaksoista!
Jordaniassa pukeutumalla kulttuuriin sopivalla tavalla saa enemmän kunnioitusta. Olkapäät ja polvet peittoon. Vähän hirvittää tissivaon paljastavassa topissa matkaavat suomalaisnaiset.
VastaaPoista