HULLUUDEN ALBANIA!

Tama maa on taynna ristiriitoja. Jo heti Shkoderiin saavuttuamme oli selvaa, ettei kumpikaan meista ole visiteerannut samankaltaisessa valtiossa aiemmin. Kommunistidiktaattori Enver Hoxha loi Albaniasta toisen maailmansodan jalkeen aarimmaisen eristaytyneen ja stalinistisen valtion, jonka asukkaat eivat saaneet mm. puhua puhelimessa tai omistaa autoja. 90-luvulla rajat aukesivat ja turisteja alkoi virrata maan parisataakilometrisille hiekkarannoille ja varikkaisiin pikkukaupunkeihin albanialaisten syoksyessa samanaikaisesti toihin ulkomaille.


Pitkan eristaytymisen jaljet nakyvat edelleen omaleimaisissa yksityiskohdissa. Hoxhan valtakauden jaljilta ympari maata voi bongailla n. 750 000 betonibunkkeria (iglun nakoisia, absurdeja kuplia), teilla ei ole nimia (tai jos on, kukaan paikallinen ei niita muista) ja pikkukylista voi loytaa viela "sworn virgineja" (vapaa suomennos:miesmummoja) eli vanhoja naisia, jotka ovat elaneet koko elamansa miehina joko paetakseen epamiellyttavaa naimakauppaa, ottaakseen perheen isan kuoltua miehen paikan talossa tai kenties puhtaasti transuuttaan. Skhoderin kaduilla tallatessa vastaan satelee niin pyoran selasta moikkailevia nunnia, kerjaavia mustalaislapsia, jalattomia pappoja kuin glittermekkoisia naisia ja lahes kaikki hymyilevat ja auttavat harhailevaa reppureissaajaa.


Lampoa tapaamissamme ihmisissa piisaa, mutta outoa kylla, albanialaiseen kotiin paaseminen on osoittautunut Sohvasurffaajien lyhyen historian suurimmaksi haasteeksi. Couchsurfing on pitkaan eristaytyneelle maalle viela suhteellisen vieras kasite ja paiva Skhoderissa paattyi paikallisen kansallissankari Paskho Vasan syntymakotiin (guesthouse oujee).


Sohvan metsastykseen palaa valilla hermo, eika allekirjoittanutta vaivaava kesaflunssa helpota tilannetta juurikaan. Mutta tunnelin paassa on valoa, silla nyt saavuttuamme paakaupunki Tiranaan, nayttaa vihdoin silta, etta saamme tana yona kallistaa paamme albanialaisen kodin sohvalle. Hallelujaa!


Lotta