lauantai 9. kesäkuuta 2012

Albania vol.2


 Viimeinen ilta Albaniassa laskeutuu Saranden lahdenpoukaman ylle. Rantaviiva on täynnä typötyhjillään kököttäviä hotelleja/hotellin alkuja ja pitamyyjä valittelee väsyneenä turistien poissaoloa. 

Lonely Planet valitsi Albanian vuoden 2011 ykköskohteeksi ja viikon täällä koluttuamme on helppo kuvitella miksi. Kun kuulokkeissa raikaa "Ederlezi" ja auto pujottelee pitkin sinisten vuorten välissä kiemurtelevia serpenttiiniteitä, näky on silkkaa Sormusten herraa. Albanialla on kaikkea: hiekkarantoja, vuoria, välimerellinen ilmasto, ystävällistä väkeä, mineraaleja, jopa öljyä. Mutta silti maa tuntuu uinuvan, ainakin vielä toistaiseksi.


Tiranan sohvanmetsästys päättyi onnellisesti, Tringan, 22-vuotiaan kosovon albaanitytön kotiin. Ilta opiskelijaboksissa opetti mm että Justin Bieber on nähtävästi kaikkialla maailmassa yhtä kova sana ja että jokaisella albanialaisella nimellä on merkitys (Tringa eli "Urhea nainen", Shpetim eli "Pelastaja" ja vähemmän imarteleva, poikaa toivovaan perheeseen syntyvälle tytölle annettava Pseerdhe eli "Miksi sinä tulit").


Hivenen viisaampina jatkamme huomisaamuna matkaa kohti Kreikkaa ja suosittelemme Albaniaa juuri sen outouden takia ihan kaikille.

Lotta


Tiranax



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti