Thessalonikista vahvimmin jäivät mieleen ihmiset. Kreikan toiseksi suurimmassa kaupungissa on n. 80 000 opiskelijaa, joiden pulisevat parvet levittaytyvat kookkaalta campukselta keskustan kaduille ja kahviloihin. Opiskelijoiden ja kulttuuriväen läsnäolo tuo Thessalonikiin hienoa pöhinää. Graffitien, tatuointien, rastapehkojen ja tavernojen lomasta kohoavat vuosituhansia vanhat rauniot, bussit kaahaavat pitkin roomalaisten rakentamia teitä ja horisontissa kohoava Olympos-vuori vahtii lahden poukamassa sykkivää miljoonakaupunkia hievahtamatta.
Nukuimme yömme Nicon, paikallisen radio dj:n ja sarjakuvakustantajan, kymmenen neliön työhuoneessa, satojen playmobile-ukkojen ja miniatyyrisotilaiden ympäröiminä ja heräsimme molempina aamuina alakerrassa sijaitsevan leipomon tuoksuun. Viime yona saavuimme Ateenaan, vaaliviikon pääkallopaikalle. Ennen lähtöä vierailimme Nicon radio-ohjelmassa ja toinen juontajista ilmaisi mielipiteensä maansa tilanteesta sanoja säästelemättä: "People are very angry. This will be like a domino effect. Many countries will go down one by one".
Lotta
Dear Babies!!!. Take care. Olen käynyt jotain 30 eri maassa ja viime syyskuus Ateenassa tuli mieleen, että ois pitänyt sopia hinnoista.
VastaaPoistaEn halua pelotella tms. Vain ystävällisesti.
Eilen oli tvssä ajankohtaista tietoa, että Kreikassa tavallisilla ihmisillä rahat käyvät vähiin, joka voi aiheuttaa...???
Kyllä minä sain hyvää palvelua, mutta hinta yllätti..
Hyvää jatkoa!!!!