Anarkistinen Ateena

Laskeuduimme aiemmin iltapäivällä Beirutiin sameankeltaisen hellesumun läpi. Aivot seilaavat laivalla perässä, menee hetki tajuta, että matkan arabiosuus alkaa tästä.
Akropolis-kukkulan juurelle jäivät graffiteista kirjavat rakennukset, kadulla piikittävät, luisevat nistit, mattokauppojen väleissä töröttävät palaneet talot, apaattiset katumuusikot, frappe-mukejaan kantavat bisnesnaiset, mielipuolinen liikenne ja kauniit, mutta kriisin alla vakavailmeiset ihmiset.


Poistuimme Ateenasta päivää ennen vaaleja. On hämmentävää tarkastella kaupunkia, joka jollain lailla jatkaa porskuttamistaan, vaikka elää millimetrin päässä mahdollisesta sekasorrosta. Kreikkalaisten huonovointisuuteen ei voi olla kiinnittämättä huomiota, vaikka kansa kokoontuukin tavoilleen uskollisina iltaisin täpötäysiin ravintoloihin. Katerina, arkkitehti, jonka eteerisessä kodissa ja itsesuunnittelemalla sohvalla majoituimme, sanoi ettei muista vuoteen iltaa, jolloin ravintolapöydissä ei olisi puhuttu politiikkaa. Väsymys, turhautuminen ja halu minkälaiseen muutokseen tahansa on valtava.


Kaikesta apeudesta huolimatta Ateena on järjettömän hieno kaupunki, koska se on rehellinen. Se edustaa apeudessaan, sosiaalisuudessaan ja jopa anarkistisuudessaan nykypäivän eurooppalaista suurkaupunkia, jonka kaduilla vihataan, juodaan ja suudellaan samanaikaisesti. Myrskyä enteilevä, kytevä tunnelma nostaa samanaikaisesti karvat pystyyn, mutta saa tuntemaan yhteenkuuluvuutta sen asukkaiden kanssa.


Tunnelmaltaan ihmeellinen, jäljet jättävä visiitti, joka saa pohtimaan näyttääkö kaikkialla Euroopassa pian samalta.


Lotta