Facebook on ihmeellinen asia. Jokin aika sitten, kärsiessäni
suunnattoman suuresta matkakuumeesta kirjoitin statukseeni kysymyksen:
Jos voisit matkustaa minne vain, minne matkustaisit? Kommentit olivat
riemastuttavia, tässä muutama:
"Kiina ja Saturnus",
"Hogwarts",
"Severnaja Zemlja, Russia's far north",
"Socotra / Yemen and Cocora / Colombia",
"Victorian London",
"tour in France, four girls roadtrip from Paris to St Tropez,
cathedral tour in England, historical Egypt, Tibet, Madagaskar,
Madeira and a tour in the Milky Way and other galaxies - to boldly go
where no man has gone before!"
"back to the future"
Eräs paheistani on ikuisesti unelmoida vapaudesta ja mahdollisuudesta ostaa lippu ja lähteä noin vaan, juuri niin kauas tai lähelle kuin ikinä haluan. Vaan jos mahdollisuudet olisivat rajattomat, osaisinko valita määränpäätä ja millä perustein sen tekisin, valinnanvara kun näyttää olevan loputon? Lähtisinkö metsästämään lomapaikkaa, josta voisin rinta rottingilla kehuskella: “minäpä kävin siellä missä sinä et ole ikuna käynyt, eikä muuten kaveriskaan, eikä varmaan kukaan muukaan tutuistasi” vai olisiko tärkeämpää huoleton "all inclusive" -hotellipaketti, jolloin varmasti saisin heitettyä aivot narikkaan ja levättyä? Matkailu on luonnollisesti vuosien saatossa muuttunut. Internet on tuonut maailman tähän ja nyt, välimatkat ovat dramaattisesti lyhentyneet ja Thaimaan upean rantsun hiekka talvisessa Suomessa on lähes käsin kosketeltavaa. Facebookin “newsfeed” -osio tiedottaa meitä siitä kuinka joku tuttu on juuri saapunut eksoottiselle saarelle, lähtenyt Pariisiin, palannut vuoden reppureissulta kotiin... matkakateus iskee kuin pesäpallomaila päähän: miksi nuo, mutten minä? Matkustamisesta, sen luomasta vapaudesta ja ihanuudesta, on jossain tässä välissä huomaamattomasti tullut arkielämän stressielementti ja jonkin sortin elämän
"saavutusmittari" (keksin sanan muuten juuri äsken). Ehkä olen itse luonut itselleni kuvitelman siitä, kuinka olennainen osa matkustaminen ja uuden kokeminen on identiteettiäni näin maailmankansalaisina. Tässä todettakoon siis, että keittämäni stressisoppa on aivan turhaa ja maistuukin tosi pahalta. Olen muuten aina ihmetellyt sanontaa: The world is your oyster! Miten maailma voi olla kenenkään osteri? En ymmärrä, joten lanseeraan heti oman muunnellun versioni:
Maailma on sun katkarapu (tai joku muu merenelävä)!
Pääsiäspyhiä odotellen,
Maria
Helsinki
suunnattoman suuresta matkakuumeesta kirjoitin statukseeni kysymyksen:
Jos voisit matkustaa minne vain, minne matkustaisit? Kommentit olivat
riemastuttavia, tässä muutama:
"Kiina ja Saturnus",
"Hogwarts",
"Severnaja Zemlja, Russia's far north",
"Socotra / Yemen and Cocora / Colombia",
"Victorian London",
"tour in France, four girls roadtrip from Paris to St Tropez,
cathedral tour in England, historical Egypt, Tibet, Madagaskar,
Madeira and a tour in the Milky Way and other galaxies - to boldly go
where no man has gone before!"
"back to the future"
Eräs paheistani on ikuisesti unelmoida vapaudesta ja mahdollisuudesta ostaa lippu ja lähteä noin vaan, juuri niin kauas tai lähelle kuin ikinä haluan. Vaan jos mahdollisuudet olisivat rajattomat, osaisinko valita määränpäätä ja millä perustein sen tekisin, valinnanvara kun näyttää olevan loputon? Lähtisinkö metsästämään lomapaikkaa, josta voisin rinta rottingilla kehuskella: “minäpä kävin siellä missä sinä et ole ikuna käynyt, eikä muuten kaveriskaan, eikä varmaan kukaan muukaan tutuistasi” vai olisiko tärkeämpää huoleton "all inclusive" -hotellipaketti, jolloin varmasti saisin heitettyä aivot narikkaan ja levättyä? Matkailu on luonnollisesti vuosien saatossa muuttunut. Internet on tuonut maailman tähän ja nyt, välimatkat ovat dramaattisesti lyhentyneet ja Thaimaan upean rantsun hiekka talvisessa Suomessa on lähes käsin kosketeltavaa. Facebookin “newsfeed” -osio tiedottaa meitä siitä kuinka joku tuttu on juuri saapunut eksoottiselle saarelle, lähtenyt Pariisiin, palannut vuoden reppureissulta kotiin... matkakateus iskee kuin pesäpallomaila päähän: miksi nuo, mutten minä? Matkustamisesta, sen luomasta vapaudesta ja ihanuudesta, on jossain tässä välissä huomaamattomasti tullut arkielämän stressielementti ja jonkin sortin elämän
"saavutusmittari" (keksin sanan muuten juuri äsken). Ehkä olen itse luonut itselleni kuvitelman siitä, kuinka olennainen osa matkustaminen ja uuden kokeminen on identiteettiäni näin maailmankansalaisina. Tässä todettakoon siis, että keittämäni stressisoppa on aivan turhaa ja maistuukin tosi pahalta. Olen muuten aina ihmetellyt sanontaa: The world is your oyster! Miten maailma voi olla kenenkään osteri? En ymmärrä, joten lanseeraan heti oman muunnellun versioni:
Maailma on sun katkarapu (tai joku muu merenelävä)!
Pääsiäspyhiä odotellen,
Maria
Helsinki
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti