Tänä pitkäperjantaina on tullut tapitettua maailmaa lähinnä sohvaperspektiivistä kanavasurffauksen parissa. Teemalta tuli alkuillasta Kravun kääntöpiiri jossa tutustuttiin mm. Omanin merikilpikonnien elämään. Valtavat merikilpikonnat nousevat öisin merestä munimaan autioille rannoille. Siitäpä tuli mieleen parin vuoden takainen ilta Meksikossa.
Oltiin Etelä-Meksikossa Oaxacan biitseillä, pienessä kylässä nimeltään San Augustinillo. Päivä oli kulunut täydellisesti Irjan ja paikallisen Lidon kanssa. Snorklattiin, uitiin, suhattiin camionetalla naapurikylään syömään ja vaan relailtiin. Oli kovin rentoa ja ihanaa, eikä kiirettä mihinkään. Juuri sellaista millaista matkoilla pitää ollakin.
Illan tullessa Lido ehdotti, että lähdetään bongaamaan öisin rannalle nousevia merikilpikonnia. Haettiin fikkarit ja käytiin kiskasta ostamassa matkaevääksi pullollinen mezcalia ja valittiin suunnaksi hiljainen ranta. Käveltiin aikamme rantaa edestakaisin ja kovasti yritetiiin nähdä merikikilpikonnia tai edes niiden jälkiä. Lopulta istuimme alas ja jäimme odottamaan niitä merestä nousevaksi, fikkarilla rantaaviivaa kohti suunnaten. Tähtitaivas oli uskomattoman kirkas, aallot löivät rantaan ja oli jotenkin maaginen tunnelma. Naukkailtiin mezcalia ja espanjankielentaito kehittyi kovaa kyytiä. Mulla oli kamera mukana ja innostuttiin tekemään taidetta ja ottamaan pitkänvalotuksen kuvia. Ts. yksi kerrallaan "piirrettiin" taskulampulla ilmaan kuvioita, valotusajan ollessa useita sekunteja. Kuvista tuli hienoja. Lopulta mezcal loppui ja päätimme lähteä rannalta pois ja nukkumaan.
Noustessamme hiekalta ylös huomasimme valtavat merikilpikonnanjäljet ympärillämme. Kilppari oli ilmeisesti huomannut erikoisen valoilmiön, noussut merestä, tullut moikkaamaan meitä, kiertänyt meidän ympäri vain metrin päästä, todennut seuran olevan hieman sisäänpäinkääntynyttä ja päättänyt lähteä takaisin mereen.
Asku
Oltiin Etelä-Meksikossa Oaxacan biitseillä, pienessä kylässä nimeltään San Augustinillo. Päivä oli kulunut täydellisesti Irjan ja paikallisen Lidon kanssa. Snorklattiin, uitiin, suhattiin camionetalla naapurikylään syömään ja vaan relailtiin. Oli kovin rentoa ja ihanaa, eikä kiirettä mihinkään. Juuri sellaista millaista matkoilla pitää ollakin.
Illan tullessa Lido ehdotti, että lähdetään bongaamaan öisin rannalle nousevia merikilpikonnia. Haettiin fikkarit ja käytiin kiskasta ostamassa matkaevääksi pullollinen mezcalia ja valittiin suunnaksi hiljainen ranta. Käveltiin aikamme rantaa edestakaisin ja kovasti yritetiiin nähdä merikikilpikonnia tai edes niiden jälkiä. Lopulta istuimme alas ja jäimme odottamaan niitä merestä nousevaksi, fikkarilla rantaaviivaa kohti suunnaten. Tähtitaivas oli uskomattoman kirkas, aallot löivät rantaan ja oli jotenkin maaginen tunnelma. Naukkailtiin mezcalia ja espanjankielentaito kehittyi kovaa kyytiä. Mulla oli kamera mukana ja innostuttiin tekemään taidetta ja ottamaan pitkänvalotuksen kuvia. Ts. yksi kerrallaan "piirrettiin" taskulampulla ilmaan kuvioita, valotusajan ollessa useita sekunteja. Kuvista tuli hienoja. Lopulta mezcal loppui ja päätimme lähteä rannalta pois ja nukkumaan.
Noustessamme hiekalta ylös huomasimme valtavat merikilpikonnanjäljet ympärillämme. Kilppari oli ilmeisesti huomannut erikoisen valoilmiön, noussut merestä, tullut moikkaamaan meitä, kiertänyt meidän ympäri vain metrin päästä, todennut seuran olevan hieman sisäänpäinkääntynyttä ja päättänyt lähteä takaisin mereen.
Asku
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti